Pääsimme pitkästä aikaa harjoittelemaan sunnuntaina. Mukana oli kolme koiraa, Isak, Nola sekä Remu. Harjoittelimme Vessöön maastoissa ja sää oli oikein mukava, aurinko pilkahteli pilvien raosta ja lämpötila oli niukasti plussan puolella.

Ajatuksena oli tehdä suhteellisen helpot jäljet ilman häiriöitä kun viime harjoituksista on jo sen verran aikaa.

1. jälki tehtiin Nolalle, maalikoirana oli Remu. Jälki kulki metsän läpi vanhaa metsäautotietä seuraillen ja kääntyi sitten hiekkatielle ja kulki jonkin matkaa hiekkatietä pitkin. Lopuksi jälki kääntyi vielä metsään, jossa se jatkui vielä n. 30 metriä. Jälki oli n. 500 m pitkä ja tuore.

Nolan emännän kommentit: Nola oikein vinkui innosta, kun otin sen autosta. Se oikaisikin heti startissa ja lähti peppu iloisesti keikkuen jäljelle. (Enpä tullut kysyneeksi kummalta puolelta ihmiset olivat tehneet alkulenkin??) Meno oli reipasta ja iloista, mutta malttoi kyllä odotella kun poimin merkkejä mukaani. Ensimmäisessä suorakulmassa Nola teki lenkin vasemmalta, mutta palasi tarkistelujen (tai muiden huvien?) jälkeen oikeaan suuntaan ja matka jatkui tietä pitkin. Sama kävi kohdassa, jossa Remu oli poikennut tieltä, ensin mentiin vähän ohi ja sitten palattiin jäljelle. Maalista Nola löysi ensin valokuvaaja-Annan, jota se riensi iloisena tervehtimään. Kiittelin jo tästä, sillä takaa ei nähnyt oliko Nola huomannut myös Remun, sillä Remu oli siinä aivan lähellä. Anna havaitsi, että tervehdyksen jälkeen Nola oli myös todennut Remun läsnäolon ennenkuin tuli luokseni liinan päähän. Nolalle ihmisen etsiminen on koiraetsintää palkitsevampaa, joten palkitseminen Annan moikkaamisesta ehkä hieman hämärsi etsimisen tarkoitusta entisestään. Psykologisesti Nola sai kyllä vieläpä rangaistuksen etsimisen jälkeen, sillä jouduin palaamaan jälkeä pitkin ja etsimään kadonnutta hihnaa. Odottaminen Annan kanssa otti neitiä vähän hermoon ja se kiljui perääni aika kimakasti. Odottelu hermostutti myös Remua. Kaikenkaikkiaan reissu oli Nolalle kiva, myös maalikoirana se oli innoissaan ja iloisena. Sitä kyllä pohdin pitäisikö Nolan vaihtaakin lajia ihmisiin, sillä ihmisistä se oikeasti tykkää!


2. jälki tehtiin Remulle, maalikoirana toimi Nola, joka jatkoi maalille siitä kohdasta josta Remu löytyi. Nola läksi kulkemaan sitä samaa hiekkatietä eteenpäin, josta Remu kääntyi maaliin ensimmäisessä jäljessä. Jälki seuraili hiekkatietä jonkun matkaa ja kääntyi sitten metsään, jossa jälki kulki metsän läpi ja kääntyi sitten vanhalle metsäautotielle. Nola odotti sivussa, n. 25 m päässä metsäautotiestä. Jälki oli  kokonaisuudessaan n. 500 m pitkä.

Katrin mietteet Remun jäljestämisestä: Remu oli vähän hermona ennen jäljelle pääsyä, koska se oli jo joutunut odottelemaan maalissa jonkin aikaa. (Remu ei tunnetusti ole hyvä odottelemaan...) Lisäksi se hermostui lisää kun Nola jäi pitkäksi aikaa lähistölle (kuuloetäisyydelle) pyörimään ennen kuin Nola saatiin lähetettyä matkaan tekemään jälkeä. Kun Nola oli lähtenyt matkaan, odottelimme vielä vähän matkaa maalissa ennen kuin tulimme tielle.

Kävelytin Remua vähän aikaa tiellä edestakaisin, jotta se rauhoittuisi. Olin pukenut Remulle manttelin kun odottelimme maalissa, jottei sitte tulisi kylmä. Manttelin pois ottaminen olikin operaatio, koska olin laittanut valjaat manttelin päälle eikä minulla ollut kaulapantaa, johon olisin voinut kytkeä Remun siksi aikaa että valjaat mantteli saadaan riisutuksi. Siinä sitten rimpuileva koira toisessa kanalossa ja manttelivaljassotku toisessa kainalossa yritin saada valjaita takaisin Remun päälle. Remu oli tässä vaiheessa jo tosi turhautunut ja hermona. Normaalitilanteessa olisin antanut sen olla vapaana maassa sen aikaa että saan rauhassa ensin valjaat pois ja sitten manttelin pois, mutta nyt minun oli pakko yrittää pidellä sitä sylissä kun ajattelin, että Remu ryntää suin päin Nolan perän ilman lupaa kun se oli niin kuumana.

Tässä vaiheessa maalista ilmoitettiin, että siellä ollaan valmiina. Annoin Remun rauhoittua vielä jonkin aikaa ja lähdimme sitten vasta matkaan. Annoin hajun Remulle aivan jäljen alussa ja se tutustui hajuun ihan normaalisti ja läksi innokkaasti matkaan. Kun jälki kääntyi tieltä metsään Remu vain jatkoi matkaansa. Annoin sen mennä jonkin matkaa eteenpäin ja pysähdyin sitten kun huomasin, että sillä ei ole aikomustakaan pysähtyä. Seisoin hetken paikallani ja annoin Remun tehdä päätöksen suunnasta. Se yritti hetken mennä eteenpäin, mutta huomattuaan ettei sinne pääse kääntyi se ympäri ja katseli minua hetken aikaan. Yritin olla vain paikallani etten vihjaisi Remulle mitään oikeasta suunnasta. Remu kokeili lähteä oikealle, siis aivan väärään suuntaan. Lopulta se läksi oikeaan suuntaan ja läksi seuraamaan jälkeä. Remu sai taas juonesta kiinni ja seurasi jälkeä tarkasti merkiltä toiselle kunnes tulimme aukiolle, josta jälki kääntyi jälleen vasemmalle. Taas Remu meni ohi.

Annoin sen taas mennä ja pysäytin vasta kun huomasin, että sillä ei taaskaan ole aikomustakaan pysähtyä. Tässä vaiheessa olin jo ihan kummissani, täysin epätyypillistä käytöstä Remulta. Annoin Remun etsiä oikean suunnan ja kyllä se sen lopulta löysi. Sitte seurasimme taas jälkeä niin pitkälle, että näin jo Nolan maalipaikan vasemmalla etuviistossa n. 50 metrin päässä. Siitä kohdasta, josta Nola oli kääntynyt kohti maalia menimme taas ohi. Tällä kertaa annoin Remun mennä reilusti ohi, ajattelin katsoa huomaako se maalissa olevan Nolan jos jatkamme vain eteenpäin.

Remu huomasikin maalissa olijat ja ilmaisi n. 25 - 30 metrin päässä selvästi pysähtymällä ja laskemalla hännän alas. Kehuin kovasti ja kutsuin Remun luokseni. Se tulikin heti ja oli selvästi jotenkin helpottuneen oloinen.

Aivan poskelleen meni meidän jälkemme. Ainut onnistunut asia oli ilmaisu, joka oli selkeä ja tuli riittävän etäällä maalikoirasta. En tiedä mistä ongelmamme johtuivat, voisiko syynä olla se, että lähtömme meni pieleen sen manttelisotkun takia? Olisin voinut antaa Remun jäljestää mantteli päällään, tuskin se olisi sitä haitannut. En myöskään tajunnut kehua Remua kun se löysi oikean jäljen eksymisten jälkeen, mikä on paha virhe.

Toisaalta viime jäljestämme on jo pitkä aika, olisko jälki ollut liian vaikea? Onko Remu unohtanut koiranetsinnän idean? Tai onko sillä motivaatio kateissa? Ehkä jäljestys ei ole sen mielestä enää hauskaa kun siinä ei ole enää mitään uutta ja jännittävää? Olen palkannut Remun aina nameilla onnistuneen suorituksen jälkeen, mutta ehkä minun pitäisi keksiä joku muu palkka, kuten leikki. Namit eivät Remulle ole koskaan paljoakaan merkinneet, jos se näkee jotain mikä motivoi sitä enemmän, se sylkee namit pois suustaan tai ei huoli niitä lainkaan.

Ensi kerralla täytyy tehdä Remulle idioottihelppo jälki, jotta se varmasti onnistuu ja minun täytyy keksiä joku palkka joka on Remusta superhyvä. Ideoita?

---

3. jälki tehtiin Isakille. Maalikoirana toimi Nola. Jälki lähti hiekkakentän poikki ja jatkui hiekkakentän toisella puolella olevaan metsikköön. Jälki oli melko pitkä, n. 600 metriä.