Hei!

Tässä taas uusia mahdollisuuksia harjoitella.

23.1, perjantai, klo 9.00 (Tiina)

2.2, maanantai, klo 9.00 (Tiina)

8.2, sunnuntai,  klo 11.00 (Anna)

14.2, lauantaina, klo 11.00 (Nökö)

 

Ilmoittautumiset vanhaan tapaan vetäjille suoraan!

t. Anna, Tiina ja Nökö

 

 

Marras- ja joulukuussa pidetään seuraavat koiraetsintäharjoitukset:

9.11, su, klo 13.00, Hasselholmin uimarannan parkkipaikka, Nökö
14.11, perjantaiaamu, Tiina
22.11, lauantai, Anna
29.11, lauantaiaamu, Nökö
3.12, keskiviikkoaamu, Anna
14.12, sunnuntai, Tiina

Ilmoittautukaa treenien vetäjälle puhelimitse tai sähköpostilla!

t. Nökö

Syksyn koiraetsintäkurssille osallistui 4 koirakkoa. Kurssi on nyt saatu päätökseen, tässä lupaavat etsijäkoirat esittäytyvät:

Päivi ja Santtu
Berninpaimenkoira Santtu (Monte Rosan Salvatore) on 2½ vuotias reipasotteinen tosiäijä. Santtu on energinen, yhteistyöhaluinen ja oppivainen. Santun luonteelle on ominaista keksia kaikenlaista hupia ja viihdykettä, jos ympäristö ei tarjoa riittävästi virikkeitä. Santtu ei ole sohvaperuna, vaan pikemminkin todellinen työkoira. Pennusta asti Santulla on ollut luontaista kiinnostusta hajujen seuraamiseen.


Santtu saa palkan onnistuneen harjoituksen päätteeksi.

Outi ja Ringa


Outi ja Ringa kahvilla treenien päätteeksi

Elisa ja Alix
Alix on 3 vuotta täyttävä viipurilaisten löytökoirien ainoa lapsi. Se on perinyt jackrussell-isänsä älykkäään ja toimeliaan luonnon ja siksi sille piti löytää harrastus. – Olen hämmästynyt siitä, miten tämä hössöttäjä muuttuu kun saa etsintätehtävän; siitä tulee systemaattinen ja keskittynyt. Sen
ilmekin näyttää muuttuvan virkaiseksi siksi aikaa kuin etsintävaljaat ovat päällä.

Miten nopeasti koira oppiikin tehtävän kun on asiantunteva kouluttaja! Kunpa olisin itsekin omaksunut asiat samalla nopeudella kuin Alix. Usein epäilin sen työskentelymenetelmiä, mutta onneksi ohjaajat kehottivat minua antamaan koiran ratkaista ongelmat itse. Sen teenkin mielelläni koska Alix on itsenäinen olento.

Kiitos Annalle ja Katriinalle innostavasta ja rauhallisesta ohjauksesta! Tulemme jatkamaan koiraetsintää sekä harjoituksissa että toivottavasti myös tositoimissa.


Alix jäljestää

Katri ja Tuikku
Tuikku on jo 5 1/2 -vuotias parsonrussellinterrieri, joka muutti Katrin luokse vasta viime keväänä. Tuikku ei ole aikaisemmassa elämässään harrastanut jäljestystä, mutta viime kevään tutustumiskurssin jälkeen näytti siltä, jäljestys voisi olla sopiva harrastus Tuikulle.

Tuikku on varsin hyvin oman arvonsa tunteva ja älykäs olento ja se aiheutti haasteita välillä myös kurssilla, koska Tuikku hieman valikoi ketä se viitsi etsiä ja milloin. Se kuitenkin kävi selväksi, että Tuikku on niin halutessaan todella lahjakas ja innostunut jälkikoira. Nyt Katrilla riittääkin haastetta keksiä miten, ketä ja milloin Tuikku viitsii etsiä...


Tuikku maalikoirana

Kaikki kurssille osallistuneet koirat osoittautuivat hyviksi jälkikoirien aluiksi. Nyt vaan treenaamaan ja ehkä jonain päivänä tositoimiin!

Edit: lisätty kuvia kurssin tiimellyksestä.

Pidimme pienimuotoisen intensiivikurssin aktiivisille harjoitusringin jäsenille koirien tason tarkastamiseksi. Lisäksi videoimme jäljestyksiä tarkoituksena tarkkailla koirien ilmaisua. Kurssi järjestettiin Vessöön maastoissa perjantaina ja lauantaina, sunnuntaina olimme Porvoon golfkentän lähimaastoissa.

Mukana oli kaikkiaan 14 koiraa (jos laskin oikein), osa jäljestämässä ja osa maalikoiran tehtävissä. Kiitos kaikille maalikoirille, te olitte suureksi avuksi!

Kurssi sujui hienosti ja kaikki jaksoivat olla hyvin mukana, vaikka sunnuntain jälkeen metsässä vietettyjä tunteja olikin kertynyt jo 12. Sunnuntaina katsoimme vielä videot läpi ja analysoimme ilmaisuja. Päätimme yrittää videoida jälkiä jatkossakin, siitä oli selkeästi hyötyä ilmaisujen tarkkailussa.

Jatkamme kurssia vielä ensi viikonvaihteessa ja ensi viikon alussa. Toivottavasti saamme vieraita maalikoiria vielä silloinkin mukaan.


Evästauolla launantaina.


Maalille lähdössä


Hulda lähdössä jäljelle


"Luontokuvaajat"


Tuikku maalikoirana.

Alunperin sunnuntaiksi suunnitellut treenit pidettiin jo lauantaina sääennusteen luvattua sadetta sunnuntaiksi. Mukana treeneissä olivat Anna ja Isak, Tiina ja Nana, Katri ja Remu sekä vierailevina maalikoirina Sunna ja Vili emäntänsä kanssa.

Treenien teemana oli taajama. Teimme jäljet Kevätkummun teollisuusalueella osittain tielle ja osittain tien vierellä äoleviin metsiköihin ja poluille. Kaikki jäljet olivat merkkaamattomia.

1. jälki tehtiin Isakille, maalikoirana oli Sunna. Sunna lähetettiin matkaan keilahallin vieressä olevasta metsiköstä. Jälki kulki metsikössä talojen takaa kohti Veckjärventietä ja tien yli. Veckjärventien toisella puolella jälki jatkui hiekkatietä pitkin, josta se poikkesi vielä metsään 90 asteen kulmassa. Jälki ehti vanheta vajaa puoli tuntia.

Isak lähti matkaan innokkaasti, mutta valitsi aluksi Hannelen jäljet Sunnan jälkien sijaan. Anna ei päästänyt Isakia väärälle jäljelle vaan antoi hajun uudelleen. Sitten Isak lähti oikeaan suuntaan. Matka oli sujunut hyvin siihen saakka, kunnes aivan lopussa siellä hiekkatiellä vastaan oli tullut toinen koira. Isak hieman hämääntyi tästä tilanteesta ja vei Annan ohi siitä kohdasta, missä Sunna oli kääntynyt metsään. Isak vei Annan aivan hiekkatien päähän, jolloin Anna arvasi, että nyt on menty ohi. Anna päätti palata hiekkatien alkuu ja antaa siellä haju uudestaan Isakille. Kun olivat palaamassa takaisin, niin Sunna oli huomannut heidät mtsästä ja alkoi haukkua. Isak havaitsi samalla myös Sunnan, joten Anna kiitti ja palkkasi Isakin.

Toinen jälki tehtiin Remulle, maalikoirana oli Nana. Remun jälki lähti Ensio Miettisen tien viereisestä metsiköstä ja kulki tien viertä metsän puolella, tehtaan portin kohdalla jälki siirtyi aivan tien reunaan ja pian tien toiselle puolelle. Jälki jatkui tien loppuun, josta alkoi hiekkainen kävelytie. jälki meni kävelytietä pitkin jonkin matkaa, josta Nana kääntyi pois tieltä ja odotti metsikössä n. 10 metrin päässä kävelytiestä. Jälki ehti vanheta reilut puoli tuntia.

Remu sai hajun n. 10 metriä ennen sitä kohtaa, mistä Nana oli lähetetty matkaan. Tarkoitus oli, että Remu poimisi hajun janalta. Katri teki tässä kohtaa virheen ja antoi hajun suunnilleen siinä kohdassa josta Tiina oli alittanut kaarroksen. Remu valitsi taas ensin vastaan tulevan Tiinan hajun. Katri pysäytti Remun ja antoi hajun uudelleen. Remu meni vähän hämmennyksiin ja pyöri hetken tien vieressä tietämättä minne mennä. Lopulta se läksi suunnilleen puolivälistä Nanan ja Tiina jälkeä okeaan suuntaa, joten Katri antoi sen mennä. Tässä vaiheessa tuuli oli yltynyt melkoisesti ja oli jo saattanut painaa hajua aika paljon pois alkuperäisestä aloituspaikasta.

Remu lähti matkaan melko vauhdikkaasti, mutta vauhti hidastui matkalla melkoisesti. Remu meni alun ihan oikein, mutta kun jälki kääntyi 90 astetta kohti tietä, meni Remu taas vähän hämmennyksiin. Se teki tsekkauksia vähän joka ilman suuntaan ja tuli lopulta uudelleen Katrin luo kuin kysyäkseen neuvoa. Katri antoi jälleen hajun Remulle jolloin matka jatkui kohti tietä vähän määrätietoisemmin.

Remu meni tielle asti ja kääntyi siitä oikeaan suuntaan. Tällä kertaa Remun jäljestysvauhti oli varsin hidasta ja se joutui selvästi tekemään kovasti töitä. Ympäristö oli vaikea ja lisäksi tuuli hankaloitti tehtävää. Remu käveli koko ajan tien reunaa pitkin eikä ylittänyt tietä missään vaiheessa. Kävelytielle päästyämme Remu selvästi kiihdytti vauhtia ja sen työskentely muuttui varmemmaksi. Katri näki Nanan jo kaukaa, mutta Remu vain jatkoi keskittyneesti matkaa. Remu meni vähän ohi siitä kohdasta, josta Nana oli mennyt metsään ja kartoi oikealle tavallaan Nanan vierelle. Remu jäi vähän tsekkailemaan siihen kohtaan ja sitten se jo äkkäsikin Nanan. Katri kiitti ja kehui Remua ja yritti palkita, mutta Remu ei taaskaan huolinut palkkaa.

Nana tuli maalilta Remun luo ja kävelimme yhtä matkaa takaisin.

Viimeinen jälki tehtiin Nanalle, maalikoiranan oli Vili. Vili läksi matkaan Teollisuustien viereisestä metsiköstä ja seuraili sitä kunnes vastaan tuli kävelytie. Tästä Vili meni Teollisuustien yli ja jatkoi matkaa tien toisella puolella metsikössä.

Jälki ehti vanheta reilut puoli tuntia. Nana lähti matkaan ja läksi kulkemaan aivan Teollisuustien reunaa pitkin. Nana oli mennyt tien yli, jonka jälkeen se oli jäänyt paikalleen haistelemaan ilmaa. Tiina antoi uudelleen hajun Nanalle, mutta se ei enää suostunut jatkamaan matkaa, jolloin Tiina keskeytti jäljestyksen. Vili tuli näyttäytymään Nanalle piilostaan.

Tiina ei ollut varma, ilmaisko Nana jo niin kaukaa, vai kadottiko se hajun. Ken tietää. Voi olla, että jäljen alussa olleet Remun jäljet sekoittivat Nanaa, koska huomasimme, että alksi Nana meni ainakin jonkin matkaa Remun jälkeä pitkin.

Treenasimme Skavarbölessä neljän koiran voimin, joista kaksi oli ensikertalaisia maalikoiria. Sää oli ihan hyvä, tuulta ei juuri ollut ja lämpötila oli muutaman asteen plussan puolella. Metsässä oli vähän lunta, joten jälkien  seuraaminen oli helppoa meille ihmisillekin.

Harkkoihin osallistuivat: Riitta ja Ilo, Katri ja Remu sekä maalikoirina Nelli-lagotto ja Babu -labbis emäntineen

Ensimmäinen jälki tehtiin Remulle, maalikoirana oli Remulle ennestään vieras Babu-narttu, jolla oli juoksuaika... Ei liene vaikea arvata, että Remun jäljestysmotivaatio oli aivan kohdallaan tässä jäjessä.

Remulle tehtiin helppo jälki metsään ja osittain metsätielle ilman häiriöitä. Tarkoituksena oli vahvistaa Remulle, että seurattava jälki on nimenomaan koiran jälki, ei sen omistajan, joten matkalle tehtiin muutamia kaarroksia.

Katrin mietteet Remun työstä: Jälki onnistui hyvin, Remu sai hajun pari metriä ennen jäljen alkua ja matkaan lähdettiin reipaasti. Kaarroskohdat sujuivat hienosti ja tällä kertaa Remu tuntui tietävän tarkkaan kenen jälkiä seurata.

Ainoastaan yhdessä kohdassa olin huomaamattani auttanut Remua näyttämällä sille suunnan. Tämä täpahtui yhden kaarroksen alussa. Babu oli pissannut siihen kohtaan ja Remu jäi pitkäksi aikaa litkimään herkullista mehujäätä kyseiseen kohtaa. Annoin sen herkutella hetken, mutta sitten päätin kehottaa herraa jatkamaan matkaa. Sanoin sille "mennään!" ja olin samalla näyttänyt kädellä eteenpäin. Itse en tätä kädenliikettä edes tiedostanut, kiitos jäljen seuraajille, että huomautitte minulle tästä! Täytyy jatkossa kiinnittää enemmän huomiota omaan elekieleen.

Loppumatka sujui hyvin päättäväisesti ja vauhdikkasti. Pysäytyin Remun matkalla pari kertaa tarkoituksella ja odottelimme takanatulijoita, jotta se tottuisi tällaiseen häiriöön. Ei tuntunut haittaavan, joten hyvä niin.

Remun ensimmäinen ilmaisuyrityskin meni minulta ohi. Jäljen lopussa Babu nimittäin haukkui ja kun en huomannut Remun reagoivat haukkuun annoin sen jatkaa. Kolmannen haukahduksen kohdalle Remu reagoi selvästi, joten silloin pysäytyin ja palkkasin sen. Remu oli silminnäkijöiden mukaan katsonut minuun jo ensimmäisen haukun kohdalla, mutta minä en huomannut tätä lainkaan.

Kun pysäyitin Remun, se olisi selvästi halunnut vielä jatkaa. Remu ei voinut käsittää miksei herkullisen tuoksuista jälkeä saanut seurata loppuun saakka. Tarjosin sille palkaksi vartavasten ostettua kissanruokaa, mutta se ei edes vilkaissut palkkioonsa vain katseli kaiholla Babun suuntaaan (jota emme siitä paikasta nähneet).

Lähdimme jatkamaan matkaa (tehdäksemme häiriöjäljen Ilolle) ja ohitimme samalla Babun niin että Remu näki sen melko kaukaa. Ainakin sille kävi näin selväksi että koira löytyi, mutta edelleen herra olisi halunnut kovasti mennä moikkaamaan Babua...

Pohdin edelleenkin Remun motivoimiseen ja palkkaukseen liittyviä kysymyksiä: Miten voisin palkata Remun jäljen päässä kun ei sille ruoka eikä lelu kelpaa? Miten voisin muuttua koirani mielessä kiinnostavammaksi kuin jäljen päässä odotteleva koirakaveri, joka sitä selvästi kiinnostaa enemmän kuin tylsä emäntä? Toistaiseksi Remu on etsinyt koiria käskystä ihan mielellään, vaikkei se ole niiden luokse lopulta päässyt, mutta kuinka kauan se enää tekee sitä jos minä aina lopetan kivan puuhan kesken kaiken ja retuutan Remun pois jäljeltä? Onko siitä haittaa, jos maalikoira tulisi palkaksi Remun luo? Ainakin aina välillä, jotta sen mielenkiinto lajiin säilyy, kun edes joskus saa palkinnoski sen löytyneen kaverin? Auttakaa kokeneemmat koiraihmiset...

---

Seuraava jälki tehtiin Ilolle ja siinä riittikin haasteita ihan riittämiin. Maalikoirana toimi Ilolle ennalta tuntematon Nelli (narttu) ja jälki kulki osittain samaa matkaa Babun tekemää jälkeä pitkin, jota Remu oli seuraillut. Parhaimmillaan Ilon jäljellä oli siis kolmen koiran jäljet, joista sen piti osata valita oikea. Lisäksi Remu jäi odottelemaan oman häiriöjälkensä päähän (tosin melko kauas jäljeltä) houkuttimeksi.

Tässä Riitan pohdintaa Ilon jäljestämisestä: Ilolla oli hieno, vaikea jälki! Jälki alkoi jo tiellä vähän matkan päästä autolta. Ilo löysi jäljen heti, mutta annoin hajun vasta, kun jälki meni metsätielle.

Aluksi Nellin jälki oli yksinään, sittten tuli ihminen mukaan, pian samalla metsätiellä oli lisäksi Babun, Remun ja Nellin jäljet. Sekä viiden ihmisen edestakaiset jäljet. Hienosti meni, kunnes lähelle tuli Mäyrän haju. (Kävikö Nelii haistelemassa mäyrän kolon?) Ilo meni kololle ja olisi ilmiselvästi mieluummin jäänyt etsimään tätä metsän sankaria.

Ohjasin Ilon takaisin tielle ja annnoin varmuudeksi hajun uudelleen. Homma jatkui hienosti. Ensin erkani Babun jäljet. Ilo totesi ystävän eron vain muutamalla askelmalla ja jatkoi matkaa Nellin jäljillä. Seuraavaksi erkani Remu, nyt Ilo vain nuuhkaisi ja jatkoi suoraan Nellin jälkeä. Hienoa!

Vaan sitten tuli vastaan tuore hirven jälki. Ilo lähti seuraamaan, annoin mennä vain hihnan verran. Ilo kokeili pääsisikö hirven jälkeä toiseen suuntaan - sallin senkin vain hihnan verran. Ilo palasi kiemurellen ja jatkoi Nellin jäljellä, tosin ei enää yhtä innokkaasti. Kun Nellin jälki kääntyi selkeästi pois hirvien suunnalta Ilo teki ison ympyrän ja pysähtyi seisomaan ja ihmettelemään. Aivan kuin se olisi huokaissut ennen kuin jatkoi matkaansa Nellin jäljelle ja jolkotteli (niin kuin mielestäni kunnon etsijäkoirat tekevät, rauhassa, mutta määrätietoisesti) perille. Kehuin parhaani mukaan.

Tämä jälki oli oikea työvoitto. Ilo olisi mieluummin mennyt hänelle houkullisimpien, mäyrän ja hirven jäljille, mutta palasi nöyränä tekemään työnsä loppuun. Tällä kertaa näin lumihangessa kaikki jäljet, jolloin tiesin missä mennään. Toisaalta Ilon olemus muuttuu koiran tai riistan kintereillä. Tällaisessa tilanteessa videoinnista olisi suunnaton  hyöty.  Miten olemus todella muuttuu? Miten koiran olemsta voi lukea? Häntä nousee korkeammalle ja heiluu voimaperäisemmin, kuono on tiivimmin maata kohden, koira "kasvaa mitoissaan", askeleet lyhenevät, mutta vilkastuvat???? Varsin opettavainen jälki meille molemmille.

---

Lopuksi teimme vielä näkölähtöjäljet Nellille ja Babulle. Nelli etsi ennestään tuntemansa kaverin, eli Remun ja Babu taas vastaavasti entuudestaan tutun Ilon. Molemmat ensikertalaiset löysivät hienosti etsimänsä ja yllättivät emäntänsä positiivisesti.

Läsnä:
Tiina (suunnittelijana) ja Dixi ja maalikoirana Bertta
Katri ja Remu
Riitta ja Ilo

Sää oli lauha ja maassa vastasatanut lumi.

Tiina teki pikku Bertan kanssa Ilolle pitkän jäljen, joka ehti hyvin vanhentua. Ilolla on ollut pitkä tauko treeneissä ja minua huolestutti vieläkö Ilolla on etsinnän juju tallella vai lähteekö koira mieluummin  pupujen ja myyrien perään, joiden kanssa on saanut vehkeillä koko talven. Jäljestäminen alkoi lupaavasti, Ilo sai hajun muutaman  metrin ennen lähtöpaikkaa ja aloitti työn innokkaasti. Matkalla into vain kasvoi, Ilo kulki vauhdilla, haisteli mennessään tien posket ja ojanreunat ja teki pikku pyrähdyksiä sinne ja tänne. Olin ihmeissäni tästä kiemurtelusta, pelkäsin virikkeiden runsautta ja päämäärän unohtumista. Suotta. Sain jarrutella Ilon vauhtia koko matkan, vasta loppuvaiheessa hän pysähteli tarkistamaan kuinka jaksan tulla perässä. 

Kun pikku Bertta lopulta löytyi Ilo kääntyi välittömästi sivulle. Varsinaista imaisua en huomannut, kun keskityin liikaa omaan etenemiseeni ja nenän niistelyyn ja sen sellaiseen. Bertta ehätti haukahtamaan ja viimeistään silloin minun olisi ollut hyvä sallia Ilon ohittamispyrkimys.

Myöhemmin kuulin, että Bertta pääsi alkumetrien jälkeen liikkumaan jäljen vapaana ja pennun uteliaisuudella vilisteli siellä ja täällä. Mahtava jälki Ilolle. Upea aloitus uudelle treenikaudelle. Kotona maistui sikeääkin sikeämpi uni.

Remu teki jäljen Dixille. Dixi sai hajun noin viiden metrin päästä ja lähti heti hommiin. Dixin työskentely oli koko ajan varmaa, rauhallista etenemistä. Saattoi olla, että Dixi yritti ilmaista Remun pari kertaa jo hyvän matkan päästä. Ensin Dixi kääntyi takaisinpäin muutaman metrin ja toisella kertaa ravisteli turkkiaan. Kolmannella kerralla ymmärsimme: Dixi pysähtyi ja ryhti kasvoi löytäjän ylpeän säteilevään olemukseen.

Ilon kanssa teimme Remulle lyhyen jäljen siten, että ihmiset kulkivat kaarroksittain Ilon jälkien ulkopuolella. Aluksi Remu valitsi Riitan jäljet, palasi takaisin ja kävi tarkistamassa Tiinan jäljet, kunnes 
taas palasi takaisin ja silloin lamppu syttyi: tästä on mennyt koira, joka pitää etsiä. Perään! Palkkioksi koirat pääsivät hiukan leikkimään, se näytti olevan parasta mitä tarjolla voi olla.

Katrin mietteet Remun suorituksesta: Remulle tehty jälki oli todella onnistunut. Päätimme tehdä Remulle jäljen, joka koostuu pelkästään kaarroksista, eli koiran jäljet kulkivat aina yksin ja ihmisen jäljet muodostivat kaarrokset koiran jälkien molemmille puolille. Näin pääsisin vahvistamaan Remulle sitä, että koiran jäljet ovat juuri ne jota seurataan.

Annoin Ilon hajun Remulle jo parkkipaikalla, siis vähän ennen kuin jälki varsinaisesti alkoi. Nopeasti Remu löysi jäljen, eli sen jossa kaikkien kolmen jäljet kulkivat vielä yhtä matkaa. Kun pääsimme ensimmäisen kaarroksen alkuu, valitsi Remu Riitan jäljen. Annoin sen mennä niitä jälkiä liinan mitan ja jäin odottamaan. Kun Remu huomasi etten seuraa sitä, kääntyi se 180 astetta ympäri ja juoksi vauhdila Tiinan jälkille. Seisoin paikallani ja annoin Remun taas edetä liinan mitan. Hetken Remu katseli minua liinan mitan päässä ja läksi tulemaan luokseni. Pahaksi onneksi liina takertui maassa olleen levyn kulmaan, ja jouduin ottamaan muutaman askeleen Tiinan jälkien suuntaan saadakseni liinan irti, jolloin Remu tietysti oletti sen olevan oikea suunta. Sain liinan irti ja Remu katseli minua taas liinan mitan päässä väärällä jäljellä. Hetki siinä seisoskeltiin ja sitten Remu läksi tulemaan minua kohti. Sillä hetkellä sillä tosiaan syttyi joku lamppu päässä ja se läksi seuraamaan vauhdilla Ilon jälkeä.

Näin jatkoimme seuraavat kolme kaarrosta aivan oikein, eli seurasimme suoraan Ilon jälkeä. Viimeisessä kaarroksessa Remu harhautui taas vähän matkaa Tiinan jäljelle, mutta en ehtinyt enää korjata tilannetta, koska samalla hetkellä Ilo haukkui jolloin Remu havaitsi sen. Palkitsin Remun (tai yritin, ei sille taaskaan palkka kelvannut). Onneksi Riitta päästi Ilon tulemaan luoksemme, jolloin Remu sai vähän aikaa juoksennella Ilon kanssa metsässä. Tämä on Remun mielestä paras palkinto :-) 

Nyt siis selvisi, että Remu on jäljestänyt harjoituksissa ihmisten jälkiä - ainakin osittain. Luultavasti se on tuuminut pienessä päässään, että se on sama mitä jälkeä seuraa, koiran vai ihmisen kun molemmat kerran vievät maalikoiran luo. Tämä oli siis todella onnistunut harjoitus, jonka kaltaisia täytyy tehdä lisää, jotta oikea käyttäytyminen vahvistuisi.

Kevään harjoitusrinki pyöräytettiin käyntiin torstaina. Treenit pidettiin Vessöössä, samoissa maisemissa kuin 17.2. treenit.

Jälkien suunnittelusta huolehti Nökö, treenaamassa olivat Alvar sekä Remu. Vieraileva maalikoirana toimi Baccus.

Sää oli tihkusateinen, lämpötila oli niukasti plussan puolella ja lunta oli n. 10 cm.

Ensimmäisenä rämpimisurakan lumisen maaston halki aloitti Baccus, joka lähti tekemään jälkeä Remulle. Baccuksen tekemä jälki oli n. 800 metriä pitkä ja se kulki ensin metsässä kääntyen siitä oikealle hiekkatielle. Jälki kulki hyvän matkaa hiekkatietä pitkin, josta se kääntyi jälleen metsään vasemmalle. Siinä kohdassa, josta jälki kääntyi taas metsään, olivat Tiina ja Nökö tehneet toisen kaarroksen jäljelle. (Eli Tiina oli kiertänyt lenkin ja Baccus oikaisi sen kohdan suoraan). Jälki päättyi aukiolle näkyvälle paikalle ja se oli n. 800 metriä pitkä.

Tässä Katrin kuvaus Remun jäjestyksestä: Matkaan lähdettiin janalta, eli haju annettiin Remulle n. 5 metriä päässä jäljestä. Remu haisteli hajun tarkkaan ja sitten se ihan hetken katsoi minua kuin kysyäkseen mihin suuntaan olisi lähdettävä. Nopeasti se kuitenkin otti rintamasuunnan kohti metsää ja löysikin heti jäljen. Tosin Tiinan jalanjäjet, jotka tulivat ensimmäisenä vstaan... Jalanjälkiä seuraamalla Remu kuitenkin paikallisti nopeasti myös Baccuksen jäljen, jota se läksi päättäväisesti seuraamaan.

Remu jäljesti tarkasti ja pysähtyi erityisen huolellisesti tutkimaan kaikki kohdat joihin Baccus oli pissannut. Tielle saavuttuamme Remu valitsi nopeasti oikean suunnan ja jatkoi jäljestystä tietä pitki. Kaarrokselle päästyämme Remu valitsi taas Tiinan jalanjäljet, eli me teimme Remun kanssa tyylikkään kaarroksen myös...

Loppumatka sujui Remumaisen vauhdikkaasti ja pysäytyin Remun kerran odottelemaan perässä tullutta Nököä. Pysäytys ei tuntunut haittaavan Remua, vaan se jatkoi sen jälkeen aivan normaalisti työntekoa.

Ilmaisu meni meiltä aivan penkin alle. Remu teki töitä niin keskittyneesti, että se olisi kävellyt suoraan päin Baccusta, jollen olisi pysäyttänyt sitä. N. 10 metriä ennen maalia pysäytin Remun ja kehuin sitä. Herra ei vieläkään tajunnut, että maali oli niin lähellä vaan näytti hyvin hämmästyneeltä kun hänet oli keskeytetty kesken hommien :-)

Pyysin Tiinaa vähän liikkumaan Baccuksen kanssa, jotta Remu näkisi Baccuksen. Silloin Remu viimein tajusi, että toinen koira on niin lähellä. Ja sitten se olikin liian lähellä ja Remun piti vähän haukkua Baccukselle.

Jälki sujui kokonaisuutena ihan hyvin, ainoastaan se, että Remu valitsi ihmisen jäljet kahdessa kohtaa koiran jälkien sijaan on vähän huolestuttavaa. Mutta toisaalta onhan niissäkin jäljissä lultavasti koiran hajua... Juttelimme harjoitusten jälkeen, että täytyy treenata Remulla (ja miksei muillakin) sellaisia jälkiä, joilla on tehty pelkkiä kaarroksia, jotta koira oppii valitsemaan juuri koiran jäljen. Ilmaisua on harjoiteltava Remun kanssa myös.

---

Toinen jälki tehtiin Alvarille. Jäljen teki Remu joka jatkoi maalille suoraan oman jäljestyksensä päätteeksi. Remu jatkoi eteenpäin n. 2-300 metrin päähän siitä kohdasta, jossa se oli saanut palkan. Remun tekemä jälki kulki melkein koko matkan samoja jälkiä kuin Baccuksen aikaisemmat jäljet, joten Alvailla olikin haastetta valita lopussa oikea jälki kun kahden koiran jäljet erkanivat.

Kommentteja: Alvar lähti ikäänkuin janalta, jossa siis jo oli kahden koiran jäljet (Baccus ja Remu) sekä kahdet tai kolmet ihmisen jäljet (Nökö, Katri, Tiina). Jälki löytyi hyvin ja "starttikohdassa" Alvar tutkikin ympäristön tarkoin ja pissaili tiuhaan. Matka sujui varmasti ja tyynesti, välillä merkkaillen. Hihnan kiristyessä Alvar aina kääntyi katsomaan tulemmeko perässä ja jatkoi sitten matkaansa. Baccuksen erkanemiskohdankin se suoritti mallikkaasti ja lähti Remua etsimään. Aivan lopussa oli kohta, jossa oli useita askelia sinne ja tänne ja siinä vähän hämmennyimme. Ensin Alvar tsekkasi pistona ns. "väärän jäljen", mutta palasi sitten oikealle jäljelle (joka teki suorakulman oikealle). Se meni oikeaa jälkeä hihnan päähän, ja pysähtyi kun hihna kiristyi. Voi olla että tässä emmin liikaa - ainakaan rintamasuuntani ei ollut oikeaan suuntaan - ja Alvar tulikin sitten takaisin todeten, että "no ei sitten sinne". Näin se palasi väärälle jäljelle, ja löysi jäljen päästä Nökön. Vein Alvarin uudelleen risteyskohtaan, annoin hajun ja sitten se menikin varmasti Remun jäljelle ja antoi kelpo ilmaisun pysähtymällä ja nostamalla päätään. Minä en Remua nähnyt enkä usko että Alvarkaan näki (vai mitä sanoo Katri maalilta?). Reissu oli kuitenkin rohkaiseva ja hyvä että saimme tilaisuuden korjata virheen jäljen päässä. Jatkossa kannattaakin vielä vahvistaa sitä mitä oikein etsimme, jotta koira varmuudella hylkäisi myös tutun ihmisen jäljen ja toisaalta pitäisi varmaan tehdä hyvin paljon vain sellaista, että kulkee itse aivan sokkona merkitsemätöntä jälkeä koiraan luottaen, mutta kuitenkin siten että matkassa on opas, joka voi korjata tilanteen jos olemme tekemässä isoa virhettä.

Tänään pääsimme harjoittelemaan aivan loistavassa säässä, aurinko paistoi, lämpötila oli niukasti plussan puolella ja tuuli oli varsin maltillista.

Harjoittelimme Kaffebergintiellä yhteensä viiden koiran voimin, tosin kaksi koirista oli paikalla maalikoirina ja tutustumassa lajiin.

Mukana olivat Tiina ja Simo Dixin, Nanan ja pikku Bertan kanssa, Katri Remun kanssa ja Hannele Sunnan kanssa.

1. jälki tehtiin nyt Remulle. Bertta toimi maalikoirana. Bertta on vasta alle puolivuotias neitonen, joten se lähetettiin varmuuden vuoksi matkaan niin, että Dixi-äiti oli odottamassa maalimiehen luona, jotta Bertta varmasti juoksisi haluttuun suuntaan. Hienosti Bertta ryntäsikin mamman luokse ja samalla saimme Dixistä pienen hämäysjäljen alkuun. Bertan tekemä jälki kulki metsää pitkin ja siinä oli yksi 90 asteen käännös. Jälki oli n. 400 metriä pitkä ja aika tuore.

Katrin kuvaus Remun jäljestämisestä: Koska Remun jäljestys meni viimeeksi niin penkin alle, niin annoimme Remun nyt jäljestää ensimmäisenä. Remulla oli nyt myös uudet valjaat, koska entiset taisivat painaa sen lapoja. Remu sai myös vähän aikaa kävellä tiellä edestakaisin ennen jäljelle lähtöä, jotta se vähän rauhoittuisi ja saisi nenänsä "kalibroitua". Laitoin jälkiliinan Remulle vasta juuri ennen jäljelle lähtöä.

Remu oli selvästi innoissaan jäljelle lähdettäessä ja tutustui taas hajuun hyvin. Matkaan lähdimme varsin Remumaiseen tapaan, eli tosi vaihdikkaasti. Siinä meinasivat hansikkaat jäädä matkan varrelle kun yritin niitä epätoivoisesti saada käteen samalla kun Remu jo puski höyryveturin lailla eteenpäin. (Remu on kyllä pieni koira, mutta saan tehdä tosissani töitä pidätelläkseni sen menoa... siinä on 11 kiloa tiukkaan pakattua tahdonvoimaa pienessä valkoisessa paketissa.)

Entinen Remu oli selvästi palannut, se jäljesti tosi tarkasti melkein merkiltä merkille. Yritin vähän hidastaa Remun menoa, jotta sain merkit kerättyä mukaan. Remu tiesi varmasti ketä sen piti hakea, koska Dixin hämäyjälki ei sitä tuntunut haittaavan, eikä se edes käynyt tsekkaamassa sitä kohtaa, josta Dixi oli poistunut jäljeltä. Vain yhdessä kohdassa Remu vähän poikkesi jäljeltä ja siihenkin oli hyvä syy, kakkahätä :-) Nyt muistin myös kehua Remua kun se läksi taas jatkamaan jäljestystä tarpeiden teon jälkeen.

Kulmauksenkin Remu hoiti hienosti ja eteni määrätietoisesti kohti Berttaa. Bertta taisi huomata meidän lähestymisemme ennen kuin me huomasimme Bertan, sillä n. 20 metriä ennen maalia Bertta haukkui. Pysäytin ja palkkasin Remun heti kun kuulin haukun. Remu myös selvästi havaitsi samalla hetkellä, että Bertta on jo aivan siinä lähellä, vaikkemme nähneet sitä. Tällä kertaa namit näyttivät toimivan palkkana hyvin, sillä Remu otti namit halukkaasti vastaan, eikä välittänyt mitään kanalelusta, jonka otin myös mukaan vaihtoehtoiseksi palkaksi.

Nyt minä taas vähän hölmöilin kun Bertta löytyi. Jäin liian pitkäksi aikaa siihen paikalle ja sotkeuduin jälkiliinaan ja kaikkeen muuhun roinaan, jota kuljetin mukanani. Taas Remu ehti vähän hermostua ennen kuin sain sille vaihdettua hihnan ja jatettua matkaa. Nyt myöhemin tuli mieleeni, että olisiko Bertan ollut hyvä käydä näyttäytymässä Remulle kun se löytyi? Siis, että Remu olisi nähyt, että Berttahan se tosiaan siellä maalilla oli. Nyt vain kuulimme Bertan, mutta emme nähneet sitä. En tiedä onko tällä väliä, koska eihän todellisessa etsintätilanteessakaan etsittävää koiraa välttämättä pääse näkemään. Mitä mieltä muut ovat?

Jäljestyksen jälkeen palasimme takaisin päin ja jatkoimme siitä suoraan matkaa hiekkatien yli ollaksemme hämäys ja häiriökoirina Nanalle, joka jäljesti seuraavaksi. Tällä välin Sunna, joka on Remun hyvä kaveri, oli kulkenut tietä pitkin tehdäkseen jäljen Nanalle. Kun saavuimme tielle mennäksemme vain siitä yli, olisi Remu ihan välttämättä halunnut lähteä tietä pitkin etsimään Sunnaa. Ei Remulta siis varmaankaan puutu motivaatiota etsiä ja jäljestää koiria, se viime kerran epäonnistuminen johtui varmasti pelkästään minun hölmöistä toimistani ennen jäljelle lähtöä.

Mutta kaikenkaikkiaan siis hieno ja onnistunut jälki Remulta, tästä on taas hyvä jatkaa ja miettiä seuraavia haasteita.

En taaskaan muistanut kuvata harjoituksissa, vaikka kamerakin oli matkassa, mutta koska kuvat ovat kivoja, tässä teille kuva jäljestyksen jälkeisestä tilanteesta. Ihan on kaikkensa antanut tuo meidän Remu :-)



---

2. jälki tehtiin Nanalle, maalikoirana toimi ensikertalainen Sunna, joka teki jäljen hiekkatietä pitkin. Remu oli tehnyt hämäysjäljen tien poikki ja lisäksi Remu seisoi häiriötekijänä n. 10 metrin päässä tiestä. Lisäksi jäljelle tuli tahatonta hämäystä, kun paikalle sattui kultaisennoutajan ulkoiluttaja, joka kulki tietä samaan suuntaan Sunnan jälkeen.

--

3. jälki tehtiin Dixille. Siinä olikin paljon haasteita. Dixi nimittäin jäljesti jälleen Sunnaa, ja ihan samaa jälkeä pitkin, jota Nana oli myös jäljestänyt hetkeä aikaisemmin. Remu tuotiin sentään välillä pois häiritsemästä.

---

Lopuksi teimme vielä näkölähdöt Sunnalle ja Bertalle. Sunna haki Remun ja Bertta Dixin. Tosi hienosti molemmat ensikertalaiset selviytyivät ja tajusivat heti mistä tässä hommassa on kyse.

Pääsimme pitkästä aikaa harjoittelemaan sunnuntaina. Mukana oli kolme koiraa, Isak, Nola sekä Remu. Harjoittelimme Vessöön maastoissa ja sää oli oikein mukava, aurinko pilkahteli pilvien raosta ja lämpötila oli niukasti plussan puolella.

Ajatuksena oli tehdä suhteellisen helpot jäljet ilman häiriöitä kun viime harjoituksista on jo sen verran aikaa.

1. jälki tehtiin Nolalle, maalikoirana oli Remu. Jälki kulki metsän läpi vanhaa metsäautotietä seuraillen ja kääntyi sitten hiekkatielle ja kulki jonkin matkaa hiekkatietä pitkin. Lopuksi jälki kääntyi vielä metsään, jossa se jatkui vielä n. 30 metriä. Jälki oli n. 500 m pitkä ja tuore.

Nolan emännän kommentit: Nola oikein vinkui innosta, kun otin sen autosta. Se oikaisikin heti startissa ja lähti peppu iloisesti keikkuen jäljelle. (Enpä tullut kysyneeksi kummalta puolelta ihmiset olivat tehneet alkulenkin??) Meno oli reipasta ja iloista, mutta malttoi kyllä odotella kun poimin merkkejä mukaani. Ensimmäisessä suorakulmassa Nola teki lenkin vasemmalta, mutta palasi tarkistelujen (tai muiden huvien?) jälkeen oikeaan suuntaan ja matka jatkui tietä pitkin. Sama kävi kohdassa, jossa Remu oli poikennut tieltä, ensin mentiin vähän ohi ja sitten palattiin jäljelle. Maalista Nola löysi ensin valokuvaaja-Annan, jota se riensi iloisena tervehtimään. Kiittelin jo tästä, sillä takaa ei nähnyt oliko Nola huomannut myös Remun, sillä Remu oli siinä aivan lähellä. Anna havaitsi, että tervehdyksen jälkeen Nola oli myös todennut Remun läsnäolon ennenkuin tuli luokseni liinan päähän. Nolalle ihmisen etsiminen on koiraetsintää palkitsevampaa, joten palkitseminen Annan moikkaamisesta ehkä hieman hämärsi etsimisen tarkoitusta entisestään. Psykologisesti Nola sai kyllä vieläpä rangaistuksen etsimisen jälkeen, sillä jouduin palaamaan jälkeä pitkin ja etsimään kadonnutta hihnaa. Odottaminen Annan kanssa otti neitiä vähän hermoon ja se kiljui perääni aika kimakasti. Odottelu hermostutti myös Remua. Kaikenkaikkiaan reissu oli Nolalle kiva, myös maalikoirana se oli innoissaan ja iloisena. Sitä kyllä pohdin pitäisikö Nolan vaihtaakin lajia ihmisiin, sillä ihmisistä se oikeasti tykkää!

2. jälki tehtiin Remulle, maalikoirana toimi Nola, joka jatkoi maalille siitä kohdasta josta Remu löytyi. Nola läksi kulkemaan sitä samaa hiekkatietä eteenpäin, josta Remu kääntyi maaliin ensimmäisessä jäljessä. Jälki seuraili hiekkatietä jonkun matkaa ja kääntyi sitten metsään, jossa jälki kulki metsän läpi ja kääntyi sitten vanhalle metsäautotielle. Nola odotti sivussa, n. 25 m päässä metsäautotiestä. Jälki oli  kokonaisuudessaan n. 500 m pitkä.

Katrin mietteet Remun jäljestämisestä: Remu oli vähän hermona ennen jäljelle pääsyä, koska se oli jo joutunut odottelemaan maalissa jonkin aikaa. (Remu ei tunnetusti ole hyvä odottelemaan...) Lisäksi se hermostui lisää kun Nola jäi pitkäksi aikaa lähistölle (kuuloetäisyydelle) pyörimään ennen kuin Nola saatiin lähetettyä matkaan tekemään jälkeä. Kun Nola oli lähtenyt matkaan, odottelimme vielä vähän matkaa maalissa ennen kuin tulimme tielle.

Kävelytin Remua vähän aikaa tiellä edestakaisin, jotta se rauhoittuisi. Olin pukenut Remulle manttelin kun odottelimme maalissa, jottei sitte tulisi kylmä. Manttelin pois ottaminen olikin operaatio, koska olin laittanut valjaat manttelin päälle eikä minulla ollut kaulapantaa, johon olisin voinut kytkeä Remun siksi aikaa että valjaat mantteli saadaan riisutuksi. Siinä sitten rimpuileva koira toisessa kanalossa ja manttelivaljassotku toisessa kainalossa yritin saada valjaita takaisin Remun päälle. Remu oli tässä vaiheessa jo tosi turhautunut ja hermona. Normaalitilanteessa olisin antanut sen olla vapaana maassa sen aikaa että saan rauhassa ensin valjaat pois ja sitten manttelin pois, mutta nyt minun oli pakko yrittää pidellä sitä sylissä kun ajattelin, että Remu ryntää suin päin Nolan perän ilman lupaa kun se oli niin kuumana.

Tässä vaiheessa maalista ilmoitettiin, että siellä ollaan valmiina. Annoin Remun rauhoittua vielä jonkin aikaa ja lähdimme sitten vasta matkaan. Annoin hajun Remulle aivan jäljen alussa ja se tutustui hajuun ihan normaalisti ja läksi innokkaasti matkaan. Kun jälki kääntyi tieltä metsään Remu vain jatkoi matkaansa. Annoin sen mennä jonkin matkaa eteenpäin ja pysähdyin sitten kun huomasin, että sillä ei ole aikomustakaan pysähtyä. Seisoin hetken paikallani ja annoin Remun tehdä päätöksen suunnasta. Se yritti hetken mennä eteenpäin, mutta huomattuaan ettei sinne pääse kääntyi se ympäri ja katseli minua hetken aikaan. Yritin olla vain paikallani etten vihjaisi Remulle mitään oikeasta suunnasta. Remu kokeili lähteä oikealle, siis aivan väärään suuntaan. Lopulta se läksi oikeaan suuntaan ja läksi seuraamaan jälkeä. Remu sai taas juonesta kiinni ja seurasi jälkeä tarkasti merkiltä toiselle kunnes tulimme aukiolle, josta jälki kääntyi jälleen vasemmalle. Taas Remu meni ohi.

Annoin sen taas mennä ja pysäytin vasta kun huomasin, että sillä ei taaskaan ole aikomustakaan pysähtyä. Tässä vaiheessa olin jo ihan kummissani, täysin epätyypillistä käytöstä Remulta. Annoin Remun etsiä oikean suunnan ja kyllä se sen lopulta löysi. Sitte seurasimme taas jälkeä niin pitkälle, että näin jo Nolan maalipaikan vasemmalla etuviistossa n. 50 metrin päässä. Siitä kohdasta, josta Nola oli kääntynyt kohti maalia menimme taas ohi. Tällä kertaa annoin Remun mennä reilusti ohi, ajattelin katsoa huomaako se maalissa olevan Nolan jos jatkamme vain eteenpäin.

Remu huomasikin maalissa olijat ja ilmaisi n. 25 - 30 metrin päässä selvästi pysähtymällä ja laskemalla hännän alas. Kehuin kovasti ja kutsuin Remun luokseni. Se tulikin heti ja oli selvästi jotenkin helpottuneen oloinen.

Aivan poskelleen meni meidän jälkemme. Ainut onnistunut asia oli ilmaisu, joka oli selkeä ja tuli riittävän etäällä maalikoirasta. En tiedä mistä ongelmamme johtuivat, voisiko syynä olla se, että lähtömme meni pieleen sen manttelisotkun takia? Olisin voinut antaa Remun jäljestää mantteli päällään, tuskin se olisi sitä haitannut. En myöskään tajunnut kehua Remua kun se löysi oikean jäljen eksymisten jälkeen, mikä on paha virhe.

Toisaalta viime jäljestämme on jo pitkä aika, olisko jälki ollut liian vaikea? Onko Remu unohtanut koiranetsinnän idean? Tai onko sillä motivaatio kateissa? Ehkä jäljestys ei ole sen mielestä enää hauskaa kun siinä ei ole enää mitään uutta ja jännittävää? Olen palkannut Remun aina nameilla onnistuneen suorituksen jälkeen, mutta ehkä minun pitäisi keksiä joku muu palkka, kuten leikki. Namit eivät Remulle ole koskaan paljoakaan merkinneet, jos se näkee jotain mikä motivoi sitä enemmän, se sylkee namit pois suustaan tai ei huoli niitä lainkaan.

Ensi kerralla täytyy tehdä Remulle idioottihelppo jälki, jotta se varmasti onnistuu ja minun täytyy keksiä joku palkka joka on Remusta superhyvä. Ideoita?

---

3. jälki tehtiin Isakille. Maalikoirana toimi Nola. Jälki lähti hiekkakentän poikki ja jatkui hiekkakentän toisella puolella olevaan metsikköön. Jälki oli melko pitkä, n. 600 metriä.